lauantai 19. heinäkuuta 2014

Tuomio koitti, ostin kuntosalikortin

Heipsis, olen ollut aika rapakunnossa jo pidemmän aikaa ja liikakiloja on päässyt kertymään ikävän paljon vuosien aikana. Nyt viimeinkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja ostaa kuntosalikortin. Lähelläni olevassa salissa oli tarjous, ettei tarvinnut maksaa liittymismaksua lainkaan (norm.50e) ja kuukausimaksu vuoden sopimuksella oli "vain" 49e (norm.69e), joten päädyin sinne.



Ensimmäiselle salikäynnilleni olin varannut ajan kuntosaliohjaukseen ja kehoanalyysimittaukseen. En siis halunnut mennä sinne sähläämään laitteilla ilman, että tiedän mitä laitteita minun tulisi käyttää ja kuinka niitä kuuluisi käyttää.

Minulle tehtiin oma kuntosuunnitelma, mitä noudatan elo-syyskuuhun saakka, jolloin minulle tehdään uusi suunnitelma ja ohjelma. Jos siis semmoisen tahdon tehdä, se kun maksaa sen 50e sitten lisää.

Kehoanalyysimittaus oli masentava :D Painoni oli ällöittävät 85,5kg, painoindeksini 29,2 ja rasvaprosenttini 40%! Oli jo korkea aikakin ryhtyä kuntoilemaan. Minulle laitettiin tavoitteeksi 66kg, jolloin kehoni rasvaprosentti olisi jotakuinki 23%. Tuoli rasvaprosentti oli kuulemma aika tiukka tavoite, sillä tuolloin olisin jo erittäin timmissä kunnossa. Eli pudotettavia kiloja minulla on siis 19,5. Hui.

Itse olin alun perin ajatellut, että tahtoisin painaa 64kg, mutta mennään nyt tuolla 66kg:lla :D Kunhan pääsee eroon näistä reisistä, mahasta ja alleista niin kaikki on hyvin :D Ja tosiaan, siksi sali että laihtuessani myös samalla kiinteydyn, enkä ole semmoinen "löysästi laiha" xD Ja koska tuosta huvista on maksettu, ja tullaan maksamaan seuraavan vuoden ajan, niin sekin toimii motivaationa ja kannusteena köyhälle ihmiselle :)


Tässä nykyinen ohjelmani (3x15):

  1. Alkulämmittely 10-15min
  2. Leg Press/Jalkaprässi 70kg
  3. Chest Press/Punnerrus istuen 15kg
  4. Pulley/Alatalja 15kg
  5. Leg Curl/Jalan koukistus 27,5kg (alunperin 20kg)
  6. Leg Extension/Jalan ojennus 20kg
  7. Vertical Traction/Vertikaalinen alasveto 25kg
  8. Rotary Torso/Vartalonkiertolaite 5kg
  9. Lower Back/Selänojennus 25gk (alunperin 15kg)
  10. Abdominal Crunch/Vatsalihaslaite 17,5kg (alunperin 10kg)
Painot näyttä aika pieniltä ja muutenkin näyttää kovin helpolta ohjelmalta, mutta koska en ole harrastanut pitkään aikaan liikuntaa enkä ole koskaan aikaisemmin ollut kuntosalilla, on tuokin tarpeeksi tappamaan minut :D Sen jälkeen, kun olin ensimmäistä kertaa mennyt tuon läpi, olin niin kuollut että huh huh :D

Tarkoitukseni on käydä salilla about joka toinen päivä (vaikka niin usein en ole tässä alussa siellä käynytkään) ja aina ennen töitä. Töiden jälkeen en saisi aikaiseksi. Viikonloput ovat olleet aika paha, en ole vielä kertaakaan saanut aikaiseksi mennä vapaa-päivänäni salille. Siinä siis vielä ainakin hiukan petrattavaa.

Sitten pari kliseistä kuvaa loppuun, mitä kaikilla pitää olla kun puhutaan kuntoilusta (juu, niitä oli myös tekstin joukossa) :D







Tähän hätään minulla ei ole nyt muuta kerrottavaa. またね :) 




sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Juomia Japanin automaatteista ja kaupoista

Ja sitten vuorossa juomat. Meillä ei llut kuvia kaikista juomista, sillä ostimme (ainakin minä) joka päivä vähintään yhden pullon jostain automaatista tai kaupasta :D Mutta tässä on osa niistä, mitä joimme. Minun lempparijuomastani ei ollut kuvaa erikseen (tai ainakaan en sitä löytänyt vaikka muistankin sellaisen ottaneeni), mutta jossain aiemmassa pävityksessä on kuva minun bentostani shinkansenissa, niin siinä näkyy lempparijuomani :D

Eka juoma mitä uskalsin ostaa :D Oli ihan erimakuista kuin Suomessa, mikä tuli ehkä vähän yllätyksenä :D

Janojuomana ehkä hiukan huonoa, sillä oli todella makeaa. Mutta hyvää oli :)

Tämä juoma tuli automaatista kuumana. Maitoteetä. Hyvää :)

Hyi hyi hyi ja vielä kerran HYI. Tajuttoman pahaa mitälie teetä, en suosittele kenellekkään joka haluaa selvitä hengissä Japanin matkastaan.  Vaikka ostettiin muitakin pahoja juomia, kykenimme juomaan ne silti kokonaan. Tuo oli niin järkyttävää, että minimaalinen huikkakin oli liikaa. Viemäriin meni.


Näistä en itseasiassa kummastakaan muista oliko hyvää vai ei :D Ei ainakaan mitään lähtemätöntä vaikutusta siis tehnyt.

Molemmat tuli lämpimänä automaatista. Vasemmanpuoleinen ihan ok, ei mitään erityisen hyvää. Oikeanpuolimmaisesta en muista. 

Ei mitään erityisen hyvää. Tämä oli siis olevinaan maitokaakaota, mutta aivan varmasti oli kyllä maito jäänyt pois :D

Lempparijuomani yksi versio :D Itse tykkäsin eniten Pokka Sapporon valmistamasta, mutta tämäkin oli tosi hyvää. Suosittelen kaikille, ihanaa oli <3 Vettä joka maistuu vähän persikalta. Täydellistä :D

Itse asiassa aikalailla kaikki nuo kahvit olivat suht saman makuisia keskenään. Kyllä niitä joi, mutta ei niitten mausta nauttinut :D

Vähän oudon makuista. En tykännyt.

Vihreää teetä. En muista oliko kylmää vai lämmintä, mutta ihan hyvää oli.

Yllättäen oli mielestäni hyvää, kun persikasta oli kyse :D

Jonna rakastui, jos oikein muistan.  Taisi olla jotain mansikkamaitoa?

Nämä pillimehut oli kaiken kaikkiaan hyviä. Siis kaikki ne mitä me maistoimme.

Tämä oli Jonnan lempijuoma. Vaikka siinä oli mansikkaa niin pakko myöntää, että minäkin tykkäsin. Mansikan ja vaniljajäätelön makuinen limu, hiilihapotettu siis. Tosi jännä ja hyvänmakuinen juoma. Suosittelen.

Jep, siinä oli nyt osa juomista mitä joimme Japanissa. Tosiaan, tässä oli alle 20 juomaa ja minä ainakin ostin niitä varmaan miljoona. Mielestäni otimme useammastakin kuvan, muta en löytänyt niitä. Ehkä lisäilen ne joskus jälkikäteen, jos satun löytämään :) 

Ja kamala hinku tuli takaisin Japaniin kun selaili kuvia ja etsi näitä sieltä joukosta. Ehdottomasti pakko päästä sinne vielä takaisin! Mitä aiemmin sitä kivempi :D Mutta se niistä Japanijutuista, nyt keskitymme muihin asioihin ja jätämme Japanin taaksemme, odottamaan uutta vierailua ja uutta blogipäivitystä siltä saralta :D 

Blogia emme silti siis lopeta, vaikka matkastamme emme enää kirjoita. 

Terkuin, Anni

Normi ruokakauppojen herkkuja ja ruokia Japanissa


Nyt on kestänyt niin kauan, että kukaan tuskin muistaa edes koko blogin olemassaoloa :D Mutta kuitenkin, lupailin joskus aiemmin laittavani tänne kuvia niistä juomista ja ruoista joita ostimme ihan normi ruokakaupoista Japanissa. Emme ottaneet kaikista kuvia, koska unohdimme tai söimme ne jossain muualla kuin Nekotalossa. Tästä päivityksestä jätän juomat pois ja teen niille oman päivityksen, ettei tästä tulisi järkyttävän pitkää. Ei sillä, pitkiä päivityksiä minulla kyllä oli Japanissa tapana kirjoittaa, kun unohdin/olin liian laiska :D

Mutta, pidemmittä puheitta, tässä on joitain Japanissa syömiämme herkkuja ja välipaloja.


Onigireja. Makuja en muista, ne selvisi aina maistamalla ja yrittämällä sitten myöhemmin muistaa että minkä värinen maistui miltäkin :D

Lisää onigireja. Maistoimme tosi monia eri makuja, mutta näköjään otimme kuvat vain neljästä. Vaaleansininen oli tonnikala, se on ainut mitä muistan xD

Uppopaistettua/fileerattua/jotain kanaa tai kukkoa. Oli tosi hyvää, meni aina koko pussi kerralla :D

Kyllä sielläkin kolmioleipiä oli :D Makuja oli paljon enemmän kuin Suomessa ja ne maistuivat paremmilta ja raikkaammilta. Suomi voisi ottaa oppia.

Tämä oli jännä tuttavuus. Normaali kolmioleipä, mutta välissä oli kermavaahtoa ja hedelmiä. Se oli ihan ok, oli vaikea päättää tykkäsikö siitä vaiko ei. Kai se oli vaan vähän outo makuelämys, kun yleensä noissa leivissä on jotain suolaista välissä :D

Samaa safkaa kuin nuo kolmioleivät, mutta kätevinä pieninä neliöinä. Pakkauksessa oli kolmea tai neljää eri makua sisällä, mikä oli kiva plussa :) Hyvää oli, silti aika perusruokaa. Ei siis mitään "tätä saa vain Japanista" fiilistä näissä leivissä, vaikka ne paremmalta maistuivatkin kuin Suomen kolmioleivät :)

Tuo ylempi oli aika jännä makuelämys. Leivän välissä oli siis tonnikalaa ja muistaakseni muussattua kananmunaa. Ne vei nälän, mutta ne ei kyllä ainakaan minun mielestäni maistunut yhtään miltään. Alemmassa leivässä oli välissä tomaattimurskaa ja juustoa. Todennäköisesti se olisi kuulunut lämmittää, kylmänä ainakin maistui aika jännältä :D Molempia söisi mieluummin kuin turpaansa ottaisi, mutta en ostanut uudestaan kyllä kumpaakaan.

Ah, näitä jäi ikävä <3 Meronpaneja eli melonileipiä. Nimi tulee leivän muodosta, siinä ei oikeasti ole melonia. Tajuttoman hyvän makuisia, ehkä enemmänkin jotain leivostyylisiä kuin leipiä. Söin näitä Japanissa varmaan sata :D Vasemmanpuoleinen on normi ja oikeanpuolimmaisessa on suklaapisaroita mukana. Itse pidin enemmän siitä, kummassa ei ollut suklaata. 

Tämä oli jokin hämmentävä leivos. Leipähyllyssä se oli, etten tiedä mieltävätkö japanilaiset tämänkin meronpanin tavoin leiväksi, mutta minulla tuli tuosta enemmänkin joku muirffini tai joku mieleen :D Se oli suht mautonta ja raskaanoloista, mutta siltikin jotenkin tosi hyvää :)

Nämä oli vähän jänniä. Jos nyt pakkauksesta oikein muistan, niin näitä oli kaksi vastakkain ja välissä oli jotain ruskeaa tahnaa, vähän niinkuin siirappia. En muista tykkäsinkö vaiko en, mutta uudestaan en ostanut.

Tämän bongasin ihan viimeisinä päivinä. Pitkä sämpylä, jonka välissä oli jotain vaniljatahnaa kai ja kermavaahtoa. Tajuttoman hyvää :)

Näitä jäi myös ikävä. Komioleivän lisäksi tämä on tähän mennessä kertomista ruoista ollut ainut, jota säilytettiin kaupoissa kylmähyllyissä. Tonnikala- ja tomaatti- sekä juustoleivät yms. oli kaikki normihyllyissä. Ah, jotain niin hyvää ja yksinkertaista. Suosittelen maistamaan jos Japanin ruokakaupoissa satutte joskus käymään :D


Tämä oli myös todella hyvää. Kylmähyllyssä tämäkin ja muihin nähden todella paljon kalliimpaa, taisi maksaa jotain 400-500 jeniä. Eli mukamas kallis :D
Persikkahyytelö jossa oli pari persikanpalaa. Hiukan kesti tajuta, että myyjät kysyi aina jonkin tämmöisen ostettuasi että haluatko lusikan mukaasi. Alussa vastasi kaikkeen vaan että "hai hai" ja hymyili ja sitten jossain vaiheessa tuli ahaa-elämys (ja vastasi silkikin "hai" ja hymyili) :D  Hyvää oli tämäkin, mutta minä en oikein hyytelöön ihastunut siltikään.
Juustosipisejä. Tosi tosi hyviä. Pussista näkee vähän minkä muotoisia sipsit olivat. Pusii tyhjeni aika nopeasti :D

Nämä taisi olla jotain yrttisipsejä. En oikein muista miltä nämä maistuivat, ellei ne sitten olleet juuri ne sipsit, joita tuli ihan ranskalaiset mieleen. Aika mauttomia minun muistaakseni kuitenkin.

Tässä pussissa ulkonäkö petti. Näytti siltä, että siinä on vain muutama sipsi, mutta tämä pussi kesti vaikka kuinka kauan koska sipsit eivät vain loppuneet :D Jos nyt muistan oikein, enkä sekoita pusseja sellaisiin, joista emme jostain syystä vain koskaan ottaneet kuvia. Mutta oli miten oli, nämä oli kanssa ihan ok.

Nämä oli todella hyviä.  Muutenkin tuo kippo oli jotenkin tosi kätevän oloinen sipseille, vaikka sitä ei kiinni enää uudestaan sen kerran avatua saanutkaan. Jos muistan oikein, olin sika ja ostin noita jopa kolme kertaa xD

Muistaakseni aika mauttomia. Niitä oli tuolla purkissa todella paljon.

Suklaata, suklaata, suklaata :D Ylemmät ei oikein pahemmin maistunut yhtään miltään ja alempikin oli vain suht ok. Fatzeriin verrattuna aika pahaa. Tuli vähän mieleen ne tietynmakuiset pääsiäismunat. Paitsi että tämä suklaa oli kyllä vähän parempaa :)

Näistä tykkäsin paljon. Suklaa oli laitettu tuollalailla kuin kuvista näkyy menemään ihme verkkoa. Se oli siis läpinäkyvä missä meni ohuina rihmoina tummaa ja vaaleaa suklaata. Muistaakseni kuului niihin kalleimpiin suklaisiin siinä meidän lähikaupassa.

Persikkakarkkeja. Ihan ok, aika perus. Karkit oli pehmeitä.

Suklaata. Tykkäsin kaikista, mutta taas tuli vertailtua suomalaisiin suklaisiin. Pähkinä ja caramelli oli vähän jänskää, banaani ja mansikka hiukan parempaa.

Eka pala oli pahaa mutta mitä enemmän näitä söi niin sitä enemmän niistä alkoi pitämään. Muutenkin, vihreää teetä oli tungettu vähän joka asiaan ja se oli loppujen lopuksi tosi hyvää :)

Suklaakeksisieniä :D Jonna osti vastaavia mansikkaisia, mutta niistä ei ole kuvaa tai sitten ne olivat siinä isossa satsissa herkkuja ja ruokia, jotka oli ekan päivän kuvassamme täällä. Nämä olisi ollut hyvää vaikkapa maidon kanssa, mutta tosi tosi janottavaa settiä. Muistaakseni suklaa oli tummaasuklaata.

Pockyja, joissa mössö oli laitettu tikun sisään. Itse tykkään niistä enemmän joissa se on ulkopuolella, sillä se maistuu enemmän. Tuoss maistui pääasiassa tuo tikku :D 

En muista tuon jutun nimeä, mitä tässä suklaassa oli sisällä :D Ja täytyy myöntää, etten myöskään muista miltä koko suklaa maistui xD

Suklaapockyja, ja taas mössö oli tikun sisällä, eli pääasiassa maistui tikku.

Vähän harmittaa etten löytänyt enempää kuvia tähän hätään ja että emme ottaneet kaikesta kuvia. Noh, sitten kun menemme uudestaan Japaniin niin katsoo, josko silloin jaksaisi kuvailla vähän tunnollisemmin ;) Ja siis nämä kaikki eivät ole minun ostamiani ja syömiäni, vaan aina kun ostimme jotian uutta maistoimme toisiltamme miltä se maistuu :D Osa näistä on siis minun, osa Jonnan ja osa yhteisiä. En ole niin sika :D Mutta juu, tässäpä tämä. Seuraavaksi vuorossa ovat juomat. Vaikea varmaan arvata, mikä juoma oli minun lempparini xD

Terkuin, Anni